15.5.2003 Sivustolle lisättiin sähköinen jäsenhakemuslomake sukuseuraan liittymistä varten.
13.3.2003 Kankaisten suvun sukutiedot vietiin sivulle Word-tiedostosta.
Sivuille on 3.3.2003 lisätty hakusivu, jonka avulla voidaan sivustolta etsiä sanaa tai merkkijonoa.
Puolen vuoden odottelun jälkeen sivuston FrontPage -tuki toimii jälleen. Uudet keskustelusivut saatiin toimimaan 26.2.2003.
Sukuseuran perustamiskirja lisättiin sivustolle 25.2.2003.
23.11.2002 pidetyn sukuseuran perustamistoimikunnan tiedot liitettiin 25.11.2002. Samalla lisättiin etusivulle linkki "sukuseura"
Lailan mökillä Nauvossa pidetyn tapaamisen kuvia ja tietoja on lisätty sivustolle 15.9.2002. Mukaan liitettiin myös ensimmäinen netin kautta jaettava äänite, jossa Alma ja Viljam Rusi muistelevat evakkomatkalle lähtöä Annelin haastattelemana. Tiedosto 5,5 min.=959 kB MP3-muodossa.
Sukumateriaalin käsittelyä koskeva tapaaminen on Turussa lauantaina 7.9.2002 klo 12 - 15. Tapaamisen alustava asialista on liitteenä.
29.8.2002 on aikaisempien pienten korjausten ja lisäysten lisäksi julkaistu Ilari ja Vuokko Kurpan "100-vuotispäivillä" Aarne Rusin pitämä puhe.
1.8.2002 Juuri Uudeltakirkolta palannut Aarne Rusi kertoi että Kaipialan kylässä Alma ja Viljam Rusin kotitilan paikalla on aloitettu jo kauan tiedossa ollut loma-asutuksen rakentaminen. Halolanjärven rantaan on ilmaantunut paalutuksia, kotitilan rauniot on raivattu esiin ja tietojen mukaan aluetta ollaan mahdollisesti aitaamassa syksyn aikana. Ilmeisesti kevään serkkumatka on ollut viimeisiä mahdollisuuksia päästä vapaasti tutustumaan tilan alueeseen!
13.8.2002 sivuille on lisätty paljon materiaalia. Erityisesti Jukan ja Hellinin muistelut, Airin 65-vuotispuhe, Aarnen 70- ja 75-vuotisjuhlapuheet Jukalta, Karjalaisia reseptejä.
9.8.2002 Ensimmäinen versio sukututkimusmateriaalista on julkaistu Word-tiedostona!
Rusien viikinkiaikaan on lisätty 29.7. 2002 pieni otos Timo Hannukkalalta saadusta materiaalista kielitieteen ja historian näkökulmasta. Lisäksi on viikinkiajan osiota täydennetty muutamalla kuvalla ja linkillä Vikinganswerlady -sivuille.
1.7.2002 Olen ollut tapaamassa Johannes Rusia ja tutustumassa häneen omaan Rusin sukua koskevaan arkistoonsa. Arkistossa on uskomaton määrä sukutietoa eri näkökulmista: päivitetyt sukututkimustiedot useista Ruseihin liittyvistä suvuista, noin parisataa vanhaa valokuvaa selityksineen, suvun vanhoja dokumentteja kuten sukutilan lainhuudatuskirjoja jne. Lisäksi Jukalla on lisää hienoja muisteluita ja muuta materiaalia. Toivottavasti pääsemme pian kokoontumaan pienen ryhmän kanssa suunnittelemaan ja koordinoimaan tämän arvokkaan materiaalin käsittelyä. Odotan että pääsen jakamaan näitä kanssanne näillä sivustoilla!
Pienten muutosten lisäksi 20.6.2002 on täydennetty englanninkielistä osuutta ja lisätty sinne Evakkomatkasta kertova käännös.
10.6.on aloitettu evakkomatkoihin liittyvien tietojen kerääminen Evakkomatkat -sivuille.
Keskustelusivujen artikkelien luettelointijärjestystä on muutettu 11.6.2002. Nyt viimeisimmät artikkelit eivät enää kerry listan alimmaisiksi, vaan edellisen viestin yläpuolelle. Tämän pitäisi helpottaa uusien viestien hakemista listasta.
Suvun maita koskevaan osaan on 4.6.2002 lisätty alustavasti kuvausta Alma ja Viljam Rusin tilasta Kaipialassa. Samalla on korjattu joitakin linkkien katkeamisesta johtuvia ongelmia ja keskustelusivujenkin tulisi taas toimia tarkoitetulla tavalla.
Materiaalin kasvaessa on tarpeen kehittää sivujen jäsennystä. Nyt suvun historiaa on pyritty jakamaan selkeämmin kolmeen jaksoon, viikinkiajan tiedot, 1600 - 1800-lukujen tiedot ja uudemmat tiedot 1900 -luvulta eteenpäin. Suvun historiaa -sivut on päivitetty tämän jaon mukaan. Lisäksi 29.5.2002 sinne on lisätty joitakin Suomalaisten alkuperään liittyviä linkkejä.
Jälleen 23.5.2002 sivuille on lisätty tietoja maankäytöstä ja asutuksesta. Lisäksi on lisätty joitakin karttoja sekä Sortavalan kantatilan että Viljam Rusin tilan osalta.
Helsingin Sanomissa oli 16.5.2002 artikkeli, jossa kerrotaan kiinnostuksesta ostaa tai vuokrata entisiä maita Venäjän Karjalan alueelta. Tässä yhteydessä aloitin sivun, johon voidaan kerätä maatiloihin liittyviä asioita yhteen. Tällä sivulla on ensimmäisenä HS artikkelin lyhennelmä.
15.5.2002 on jälleen lisätty puheita ja muisteluita: Tauno Holopaisen 60v-juhlapuhe, Anneli Holopaisen 60v-juhlapuhe, Arvo Kankaisen 70v-juhlapuhe, Hanna Kurpan 60v -juhlapuhe, Hanna Kurpan muistotilaisuuden materiaali, Aarnen ja Sirkan hopeahääpäivän materiaali ja Marjatta ja Heikki Wistin satavuotisjuhlan tervehdys. Edelleen kirjoitukset löytyvät artikkelisivulta.
14.5.2002 on lisätty jälleen joukko suvun juhlatilaisuuksissa pidettyjä puheita ja Vanda Rusin muistopuhe. Ne löytyvät artikkelisivulta.
Sivuille on lisätty joitakin aiemmin pelkkinä viitteinä olleita tietoja tietoja, kuten Johannes Rusin sukupuu-piirros sekä arabialasen tutkimusmatkaaja Ahmed Ibn Fadlan retkestä Rusien maahan Helsingin Sanomissa 27.12.1981 julkaistu artikkeli "Kuoleman juhla".